Hyvä rakentaja kodillesi

LEHTO on Suomen suurimpia rakennus- ja kiinteistöalan konserneja – vahva kasvumme ja kehityksemme on alan nopeinta. Konsernin palvelualueita ovat Toimitilat, Asunnot, Hyvinvointitilat ja Korjausrakentaminen. Työllistämme noin 1 300 henkilöä ja liikevaihtomme v. 2017 oli 598 miljoonaa euroa.

RAKENNAMME nykyaikaisia asuntoja kasvukeskusten parhaillepaikoille. Merkittävä osa rakentamisesta tapahtuu sarjatuotantona kuivissa tehdasolosuhteissa. Patentoitu menetelmämme pienentää rakentamiskustannuksia ja mahdollistaa edulliset neliöhinnat – laadusta silti tinkimättä.

KAIKKI asuntojemme tilaratkaisut ovat arkkitehtien suunnittelemia. Huomioimme niin sinkkujen, pariskuntien kuin perheellisten erilaiset asumisen toiveet ja vastaamme niihin parhaalla mahdollisella tavalla. Lehto on asunnon ostajan ja asuntosijoittajan paras kumppani!

Suomalaista huippuosaamista

LEHDON kehittämät rakennusalan innovaatiot perustuvat modulaariseen toteutustapaan, jolla saavutetaan kustannushyötyjen lisäksi rakentamisen parempaa laatua. Modulaarisella toimintamallilla Lehto voi tarjota asiakkailleen nopean ja vaivattoman prosessin avaimet käteen -periaatteella suunnittelusta toteutukseen.

AMMATTILAISILLAMME on vuosikymmenten kokemus toimitilojen, asuntojen, hyvinvointitilojen ja muiden julkisten rakennusten rakentamisesta sekä korjausrakentamisesta.

LEHTO palvelee valtakunnallisesti Suomessa ja on aloittanut liiketoiminnan kehittämisen Ruotsissa. Yrityksellä on Suomessa 14 toimipistettä ja toimisto Tukholmassa. Pääkonttori sijaitsee Kempeleessä.